kuollut 25.03.2015
virtuaalitalli | a sim-game stable

CALLAHAN F



© Rachin

▫ Callahan F, "Cal"
▫ suomalainen puoliverinen, ori
▫ s. 01.09.2012
▫ säkäkorkeus 170cm
VH12-031-0379
▫ estepainotus
▫ he A, re 160cm, me 130cm
▫ kasvattaja Frida / Faconde
▫ omistaja VRL-08660
▫ 30 ERJ-sijoitusta


LUONNEKUVAUS

Cal on reipas hevosherra, jossa on ainesta vaikka mihin. Estekentällä tämä poika on elementissään ja liiteleekin esteiden yli kuin vanha konkari. Vaikka esteillä Cal on luonnonlahjakkuus, oikein taitava ratsastaja saa sen vielä pidemmälle. Tosin meille riittää aivan mainiosti se, mitä Cal nykyään hyppää, joten treenaamme niitä korkeuksia. Koulukentällä Cal on oppivainen, mutta nauttii enemmän esteistä. Koulukentälle Calin voi päästää aloittelevien kisaajien kanssa, siellä molemmilla on taatusti opittavaa. Ori on rauhallinen ratsu, joka kuuntelee apuja loistavasti. Potkia ei tarvitse ja hirmuinen nykiminen on turhaa.

Hoidettaessakin Cal osaa käyttäytyä vaaditulla tavalla ja olla paikallaan rauhassa. Satulointi sujuu myös vaivattomasti, eikä tämän pojan kanssa voi tulla ongelmia. Ainoastaan kavioiden puhditus saattaa olla pikku kinauksen aihe kiukkupäivinä, mutta muulloin sekin menee mainiosti. Cal nauttii huomiosta sekä ihmis- että hevosseurassa. Ponikavereiden kanssa poika tykkää laukkailla laitumella ja rapsutella tarhassa. Muidenkin orien seurassa Cal osaa käyttäytyä eikä päädy kahnauksiin.


SUKUTAULU

i Direnç
fwb, 176cm
ii Calandro EVM iii Calrandon EVM
iie Ferromanie EVM
ie Farivola Pref EVM iei Donovan EVM
iee Fiasco EVM
e Killdream QK
fwb, 163cm
ei Unforgiveable EVM eii Control-Freak EVM
eie Higher Speed EVM
ee Ms Killjoy EVM eei His Highness xx EVM
eee Bittersweet EVM


JÄLKELÄISET

14.11.2012 fwb tamma Besia Bonnie e. Taranee HS Besia Warmbloods


KILPAILUT

Kalenteriin merkitään vain sijoitukset!
01.10.2012 // Kutsu // ERJ // 140cm // 2/40
07.10.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 2/30
07.10.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 5/30
15.10.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 1/50
19.11.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 6/40
24.11.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 2/40
24.11.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 2/30
25.11.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 6/40
27.11.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 3/40
01.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 5/40
02.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 4/40
02.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 2/30
04.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 1/40
06.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 2/30
09.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 1/30
12.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 5/30
12.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 4/30
12.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 6/40
13.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 5/40
14.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 1/40
16.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 7/60
18.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 1/30
18.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 4/40
20.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 1/30
20.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 5/30
21.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 4/30
21.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 2/30
22.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 1/30
25.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 4/30
26.12.2012 // Kutsu // ERJ // 160cm // 4/30


VALMENNUKSET

03.11.2012 - Valmentaja Dior

Lämmittelyjen jälkeen aloititte hyppäämään 70cm sarjaa sekä metrin pystyä. Cal hyppäsi kunnon ilmavaralla ja sinulla oli hiukan tasapaino-ongelmia ison pompun takia. Pääsit kuitenkin nopeasti tasapainoon ja menittekin kohti metrin pystyä. Cal hyppäsi esteen hienosti, ja sillä välin kun ravailitte, minä nostin esteet 160cm tasolle. Aloititte sarjalla. Cal katseli kauempaa korvat höröllä sarjaa, ja lähtikin rivakoin askelin kohti esteitä. Annoin pienet puolipidätteet ja samassa olittekin jo esteiden yllä. Sarja onnistui upeasti, eikä pystyssäkään ollut valittamista. Hyppäsitte vielä hiukan matalamman ristikon hyvin. Sitten pyysin teitä ottamaan hiukan rauhallisemmin ja jäähdyttelemään.

--


13.01.2013 - Valmentaja Riella

Saavuin paikalle katsomaan Rachinin ja Calin alkuverryttelyjä. Iso ori liikkui sulavasti korvat hörössä nähdessään puomeja jotka odottivat hyppääjäänsä. Raketelin aluksi ympyrälle pari estettä jonka avulla harjoittelemme tarkkuutta. Ensimmäisen kerran tehtävää tullessa ratsukko ratsasti esteestä ohi koska orilla on isot askellajit ja koska itse hevonen oli niin innoissaan ettei ollut oikein kuulolla. Teetätin välissä parit kiemuraurat että ori tulisi vähän paremmin kuulolle ja uusi yritys jolloin heti onnistui paljon paremmin. Calilla on hyvä tekniikka ja se ei turhia puomeja kolisuttele vaikka esteet nousisivatkin sen koulutustasolle. Ympyrän jälkeen rakensin neljän esteen radan jossa estekorkeudet vaihtelivat metristä puoleentoista. Tässäkin oli muutama kikka viitonen, joten muutaman kerran rataa sai tahkota läpi että se suoritettiin puhtaasti. Vaikka Cal on upea, miellyttämisenhaluinen ja luonnonlahjakkuus, saatiin silti nähdä yksi kielto kun ratsastaja toi hevosen vähän liian huonosti puolentoista metrin esteelle. Kun rata oli kahtena eri muunnoksena menty pariin otteeseen puhtaasti läpi, annoin ratsukolle luvan suorittaa itsenäiset loppuverryttelyt jonka jälkeen kävimme arviointikeskustelua.



virtuaalihevonen | a sim-game horse